lauantai 30. marraskuuta 2013

Vaaleanpunainen makuuhuone


Stailasin uudelleen vaaleanpunaisen makuuhuoneen. Tässä ennen ja jälkeen kuvia. Hain huoneeseen tyttömäisyyttä, talvista sisustusta, raikkautta, prinsessan huonetta, romanttisuutta, söpöyttä, kodikkuutta. Ennen huone oli minusta vähän tylsä ja kylmä ilmeeltään. Sisustus ei ollut yksiin tyttömäisten seinien kanssa. Nyt siellä voisi asua talven prinsessa.


ENNEN

JÄLKEEN





- Milla



perjantai 29. marraskuuta 2013

Joulukattaus ja juhlava intteri


Askoon saapui uusia sohvia, joten pääsimme pistämään eilen taas järjestystä uusiksi. Venkslattiin myymäläpäällikkö Mirjan kanssa muutamat sohvat ja sohvaryhmät toisille paikoille. Saimme tilaa myös heti myymälän sisääntulon luo, johon tuli kaksi suurta uutta sohvaa. Siihen väliin jäi korkeakiiltoinen valkoinen iso ruokapöytä johon tein uuden kattauksen - joulukattauksen!

Kodikasta, jouluista ja juhlavaa unohtamatta pientä bling blingiä...

Sohvien päälle valitsin juhlavaa satiinin omaista kangasta olevia koristetyynyjä. Lampaantaljan, kotoisia torkkupeittoja ja talvisen valkoisia hileillä koristeltuja sisustustekstiilejä - tyynyjä ja huovan.

Purin vanhan kattauksen ja aloitin uuden rakentamisen miettimällä mitä laittaisin pöydälle kattauksen "pohjaksi". Kokeilin ensin kahta pientä kirkkaanpunaista nukkamattoa, mutta joku niissä tökki. Isompi, melkein koko pöydän peittävä juhlavan viininpunainen nukkamatto oli juuri sopiva.

Siirsin pöydällä olleet kuohuviinipullot ja shampanja coolerin takana olevalle baaripöydälle ja valitsin sinne kaveriksi isot hopeiset näyttävän kynttilänjalat. Sinne tuli myös skumppalasit odottamaan illan tarjoiluja.



Ruokapöydälle katoin lautaset, ja niiden päälle hopeiset sydän tarjoiluvadit sekä punaviinilasit. Servietit tein valkoisesta pakkauspaperista. Se on vähänkuin silkkipaperia.


Kakkukupu, kaksikerroksinen tarjoiluvati pipareineen, "Hyvää Joulua!" - tekstillä koristeltu kynttilä ja paketoitu kohvehtirasia viimeisteli kattauksen. Kakkukupu näyttää kuitenkin kovin orvolta ilman kakkua, joten sellainen oli askarreltava.








Niinpä etsin sopivan kokoisen lasipurnukan jonka päällystin lahjapaperilla. Päälle tein "joulutortun sekä kermavaahto koristelut" samalla valkoisella pakkauspaperilla. Kiinnitin nämä teipillä - kuumaliima pistooli olisi ollut kova sana.

Lopuksi stailasin vielä toisen huoneen kun toinen sohva saatiin paikoilleen. Vaihdoimme valaisimen oikeaan kohtaan siirtyneen sohvapöydän päälle. Tein vielä neljään isoon pilarikynttilään koristeet lahjapaperista joihin kirjoitin numerot 1-4. Niistä tuli kiva adventtikynttelikkö. Käänsin niiden jaloiksi neljä pientä "chips & sweet" kulhoa. Sohvapöydälle katoin vielä "kahvi hetken". Kahvimukit peilitarjottimelle ja lahjapaperista tehdyt joulutortut tarjoiluastiaan. Valaistuun vitriinikaappiin vaihdoin tarjoilukulhot mustista punaisiin.

Eilisen kuormassa tuli vielä juuri sopivasti kaksi Eero Aarnion Puppyä valkoisena. Niistä toinen pääsi paraati paikalle vitriinin päälle - toinen kodikkaasti leikkimään matolle.





- Milla





keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Koroke esillepano


Viime viikonloppuna pääsimme toteuttamaan jo uutta koroke esillepanoa kun tiistaiksi saapumaan kaavailtu sohva tulikin myymälään jo perjantaina. Koottuamme sohvan lähdimme miettimään mikä matto ja mikä valaisin sopisi jouluiseen esillepanoon.


Tässä vanha turkoosin värisen kampanjan koroke esillepano.


Ennen sohvan saapumista loppui jo edellinen turkoosi kampanja, joten koroke stailattiin muutamaksi päiväksi jo hieman jouluisemmalla värillä.

Päädyimme harmaan, hopean ja punaisen yhdistelmään sillä korokkeelle tarkoitettuun valkoiseen joulukuuseen oli tulossa punaiset koristeet. Punainen on muutenkin "pääväri" myymälän sisääntulossa. Sohvilla on nyt jouluiset punaiset tyynyt jne. ja pöydillä jouluiset esillepanot.

Vaihdoimme uuden maton sohvan eteen ja valaisimeksi valitsimme kunnon "bling bling" kattokruunun. Kokeilimme ensin yhtä sohvapöytää, mutta se ei sopinut oikein tuohon kokonaisuuteen. Siispä se vaihtui lopulta pelkkään lahjasäkkiin. 

Paketoin lisää joulupaketteja koroketta varten tyhjistä pahvilaatikoista. Tein myös myynnissä oleville ovistoppari hirville jouluiset tonttulakit. Tämä oli Tainan loistava idea.


Joulun punaista ja jouluista fiilistä on siis ripoteltuna myös myyntipöydille ja ympäri myymälää.


Hyvää Joulun odotusta! Joulukuu alkaakin jo tällä viikolla.

- Milla



tiistai 26. marraskuuta 2013

Tuoteryhmät / tuotteet




Yhtenä tehtävänä jakson aikana on käydä läpi työssäoppimispaikan tuoteryhmiä ja tuotteita.


Askossa on seuraavia tuoteryhmiä:


Kovat - Kaikki nimensä mukaan kovat kalusteet - vitriinit, senkit, sohvapöydät, ruokaryhmät, ruokapöydät. Erikseen on ryhmiä; makuuhuoneenkalusteet, ruokailuhuone, kotitoimisto, olohuoneen kovat, kesäkalusteet ja rottinki, komerot.

Ympäriverhoillut / verhoillut - Sohvat, vuodesohvat, nojatuolit, päälliset.

Sängyt - runkopatjat, jenkit, moottoroidut vuoteet, joustinpatjat, sängynpäädyt, sijauspatjat.

Matot - aidot matot, eteismatot, käytävämatot, kudotut matot, puuvillamatot, muovimatot, taljat jne.

Valaisimet - kattolamput, lattiavalaisimet, pöytävalaisimet, plafondit, varjostimet jne. Valaisimet ovat esillä ympäri myymälää eli niillä ei ole varsinaista omaa osastoa. Kattovalaisimet ovat inttereiden (huoneiden) katossa ja pöytävalaisimet osana niiden sisustusta. Pöytävalaisimia on lisäksi jonkin verran esillä pientavarapuolen hyllyssä.

Pientavarat / piensisustus - kaikki piensisustustavarat, jakkarat, peilit, taulut, eteistavarat - naulakot, eteispenkit, kenkäkaapit, kattaus, kynttilät, erilaiset korit ja koriste-esineet

Tekstiilit - koristetyynyt, keittiötekstiilit, huovat, torkkupeitot, päiväpeitot, tyynyt ja peitteet.

Näistä kaksi viimeistä ryhmää on esillä myymälän etuosassa hyllyissä ja myyntipöydillä. Tuotteet laitetaan ryhmitellen hyllyyn eli kovat ja pehmeät pientavarat ja tekstiilit vuorottelevat hyllyissä luoden vaihtelua.










Osa sohvista, sängyt ja esim. ruokapöydät ovat esillä volyymialueina. Kaikki tuotteet selkeissä rivistöissä. Tässä kuvaa sänky- ja sohvaosastosta. Myös makuuhuoneista on omat intterit = huone esillepanot.

Matot ovat esillä omalla osastollaan. Osa matoista on esillä mattoseinällä, johon ripustetaan vaihtelevasti erilaisia mattoja nille tarkoitetuilla erityisillä kiinnikkeillä. Mattoseinä toimii samalla myös säilytystilana. Roikkuvien mattojen taa jää tilaa myyntikappaleille. Lisäksi mattoja on esillä pöydillä ja telineissä.

Asiakkaan ostaessa maton - se rullataan kauniisti ja pakataan mattoja varten olevaan muoviin. Muovi on putkilon mallista ja sitä on rulla tavarana matto-osastolla. Rullasta leikataan sopivan pituinen pätkä ja solmitaan päistä. Näin saadaan sopiva pussi kullekin matolle.











Askossa on myös "verhoilu studio", josta asiakkaalle voi esitellä helposti tarjolla olevia verhoilukankaita kuhunkin tuotteeseen. Tarjolla on monia erilaisia kangas, nahka ja keinonahka vaihtoehtoja.


- Milla



perjantai 22. marraskuuta 2013

Arabia tyylikortit



Löysin muita juttuja kaivellessani nämä Arabian kauneinkattaus kilpailu tehtävään liittyneet tyylikortit. Ennen tehtävän aloitusta siis mietimme aihetta ja teimme tyylikortit leikkaa + liimaa tekniikalla. Etsittiin siis lehdistä teemamme sopivia kuvia. Nämähän eivät sitten lopulta vastanneet oikastaan ollenkaan meidän toteutusta, sillä ensimmäinen ideamme mennä eräälle hirsimökille kuvaamaan - ei onnistunutkaan.

Idea oli alunperin vanha lämminhenkinen, rosoinen hirsimökki jossa vietettäisiin kirpakan talvipäivän jälkeistä lämmintä iltaa sinisessä hetkessä. No, siihen nämä sopii...


Lopullisen toteutuksen näet täältä: kuvauspäivä vol. 1 / Marttilakuvauspäivä vol. 2 / Marttila.

- Milla



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Alkuviikon puuhailuja Askossa


Uusittu intteri "Luoto" sarjan innoittamana. Ihanat vitriinit. Tämä siis JÄLKEEN kuva.

Tässäpä tuota tuleekin sitten oikein kunnon kuvapläjäys siitä mitä olen tällä viikolla saanut aikaiseksi. Muutamiin juttuihin myymäläpäällikkö heitti omat ideansa ja minä toteutin. Niiden tuloksia mm. näissä ensimmäisissä kuvissa inttereistä eli huoneista.

Pöytien uudet esillepanot sain ideoida ihan itsenäisesti. Apunani minulla oli tiistaina osan päivää toinen harjoittelija Laura, joka oli tällä erää vain tuon yhden päivän. Siirreltiin lepotuolit uuteen paikkaan ja aloitettiin myyntipöytien uudet esillepanot ja järjesteltiin vanhoja tavaroita hyllyyn. 

Eilen keskiviikkona jatkoin pöydät loppuun ja järjestin hyllyjä ja mm. Ristomatti Ratian Saaristosarjan tuotteita uudelleen. Eilen alkoi myös uusi kampanja, joten turkoosi väistyi harmaan "väli kampanjan" tieltä. Seuraavaksi tuleekin sitten jo joulu. Nyt olen jo puskenut joulua ja punaista esille ja odotellaan nyt ensiviikolla saapuvaa sohvaa, jotta saadaan myös sisääntulon koroke uusittua.


"Luoto" intteri ENNEN.

Keittiö ENNEN.

Keittiö JÄLKEEN. Joulu tuli tännekkin jo...

Keittiö JÄLKEEN.

ENNEN ja JÄLKEEN
Ensimmäinen myyntipöytä sisääntulossa.

JÄLKEEN.

Ensimmäisen myyntipöydän "takapuoli". JÄLKEEN.

ENNEN ja JÄLKEEN
Toinen myyntipöytä. Takana näkyy myös hyvin hyllyjen uusi esillepano.

Turkoosi ja keltainen laitettiin vähän "piiloon". Eli ei niin näkyvälle paikalle. Tilalle nousi beige ja roosa  / punainen. Paikattiin hyllyillä myös "aukot" seinällä. Eli siellä oli ennen mm. tuollainen iso lyhty. Niin laitettiin hyllyt paikalleen niin tuli minusta paljon selkeämpi ja suoralinjaisempi tuosta seinästä. Mahtui ennemmän tavaraakin sinne. 


Toinen myyntipöytä "takapuolelta" JÄLKEEN.

ENNEN ja JÄLKEEN
Kolmas myyntipöytä.

ENNEN
Myyntipöydät sisääntulosta kuvattuna.

JÄLKEEN.

JÄLKEEN.

Myös sohvat saivat päällensä joulun... Takana näkyy uusittu hylly mihin tuli esille pöytävalaisimet ja kampanjassa olevat Ristomatti Ratian Saaristo tuotteet. Senkin laitoin keskiviikkona uusiksi. Kaikki tähtitekstiilit, jotka siinä olivat mahtuivat uusiksi laitettuihin pöytiin ja hyllyihin.

Kampanja vaihtui ja uusi alkoi eilen. Turkoosit "lakanat" vaihdettiin jo tiistai iltana uusiin harmaisiin lakanoihin. Lisäksi kaikki turkoosi otettiin pois. Punaisia tyynyjä ja yhtenäiset matot.

Heti sisääntulossa olevan kulmasohvan päällekin vaihdoin joulun ylle ja laitoin pöydille kampanja hurrikaanit, joiden sisään tiputtelin muutamat joulupallot.

Korokkeellekin vaihtuu siis joulu, mutta joudumme odottelemaan vielä vissiin ensi tiistaihin sitä sohvaa, joka tuohon tulee. Joten vanha pöytäryhmä sai pitää vielä paikkansa.

Tästä otettiin vain edellisen kampanjan väriset turkoosit matot otettiin ja turkoosit tyynyt ym. somisteet vaihdettiin punaiseen ja harmaaseen. Minä ehdotin, ettei turhaan roudata isoja mattoja tuonne alle vaan laitetaan pelkät taljat tuohon eteen pehmentämään. Kun ei montaa päivää kuitenkaan enää ole vaan sitten menee taas uusiksi kun se sohva saapuu. Minusta se on ihan kiva noilla pelkillä taljoillakin.

Tällä viikolla olen myös lauantaina töissä. Saa nähdä miten puhti riittää. Olen ollut vähän nuhainen ja on todella väsynyt olo aina illalla kotona. Kyllä se tästä. Joululoma siintää jo silmissä, joten sen voimilla tehdään töitä ihan kymppi vaihteella. Kivaa kuitenkin on ollut. Tänään ainakin tarkistellaan hintoja. Saa nähdä mitän muuta tuleman pitää...


- Milla


ps. kokeilen vähän vaihtaa blogin tekstin ulkoasua. Tasaan molempiin reunoihin ja kuvat ovat yhtä leveitä tekstin kanssa. Tästä aiheutunee pientä säätöä, mutta kokeillaan, kokeillaan... Mitä mieltä sinä olet?