perjantai 28. helmikuuta 2014

Istutaan! - näyttely päättyi tänään

Heipsan! Palaan nyt ajassa kaksi viikkoa taaksepäin ja näytän vähän meidän näyttelyn rakentamista ja avajaisia. Tänään, näyttelyn sulkemispäivänä kävin hakemassa oman istuimeni Gallopin kotiin. Me palataan koululle vasta huhtikuun puolella, joten halusin mieluummin hakea tuotteeni jo nyt kotiin ettei se pyöri viikko tolkulla ties missä.

Näyttely rakennettiin yhteisvoimin. Koululla kannettiin istuimet autoon ja kirjastolla autosta sisälle. Sitten järjesteltiin ja pyörittiin. Jokainen pienryhmä oli tehnyt osansa esivalmisteluihin. Meidän ryhmässä mm. työstettiin nuo tuotteiden nimikyltit ja puupuolen Otto kävi reippaana tekemässä niille kauniit telineet, jotta kyltit pysyivät pystyssä.

Nyt kuvatykitystä siitä päivästä... Iso kiitos Virpille osasta kuvia. Osa onkin sitten pelkällä kännykkäkameralla otettu. Oman järkkärini kun onnistuin jättämään kotiin.









Näyttelytila.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Gallop, Q & Tuffet, Frank, Välke, SOAT, Library.

Vasemmalta oikealle: Puolukka, Native, Ekorre, Ruusa, Puf pouf, Tukki, Tynnyri.

Vasemmalta oikealle: Lysti, Metsänsiimes, Kuutio, Uua, Isugoni.

Vasemmalta oikealle: Loopie, Matkalla, Juuri, Cosy Wheels.

Tänään siis kaikki tuolit kerätään Salon kirjastosta pois ja huomenna siellä alkaakin jo seuraava näyttely. Ystävämme oli käynyt piipahtamassa kirjaston näyttelyssä ja arvannut ensi näkemältä mikä töistä oli minun. Hauska juttu, paljastiko sen vanha satula ja minun vanha heppailutaustani vaiko mikä. Se on toistaiseksi arvoitus.

 Kirjaston täti kiitteli kovasti hienosta näyttelystä kun kävin omaani pois hakemassa. Kiitos itsellenne!


- Milla



torstai 27. helmikuuta 2014

Sea life























Käytiin hiihtolomalla Sea Lifessä pikkusiskon mieliksi... Hienoja otuksia siellä oleilee.


- Milla



sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Istutaan! - näyttely avoinna 28.2 saakka



Tiistaina siis esiteltiin kaikki omat työmme, ja opettajat jäivät niistä valitsemaan näyttelyyn päässeet. Perjantaina oltiin rakentamassa sitten näyttely kirjastoon. Siitä kuvia ja tarinaa lisää myöhemmin. Oman kameran jätin pöllö kotiin, mutta ihana Virpi lupasi lähettää mulle pari kuvaa sieltä. Ehkäpä napsin sitten itse muutaman kun menen käymään siellä...




Nyt on hiihtoloman vuoro ja sen jälkeen alkaakin työharjoittelu. Paljastan jo ehkä huomenna siitä lisää kunhan sopparit on kunnossa ;)


- Milla



torstai 13. helmikuuta 2014

Asiakastyö - Aikkarin oviteipit

Jess! Meidän tiimin teippi valittiin Aikuiskoulutuskeskuksen tiloihin oviteippi tehtävässä. Minun suunnitelema neliö teippi "RYHDIKKÄÄT KUVIOT" teippisarjasta päätyy nyt asiakkaan toiveesta jokaiseen oveen alkuperäisesestä suunnitelmasta poiketen. Meillähän oli siis joka oveen suunniteltuna erilainen teippi. Kuitenkin yhteneväisessä hengessä.

Tässä vielä teipin mittakaava 1:10 kuva ja mittakaavassa oleve hahmo.




Teipeistä tehtiin ns. kapalevylle esitykset, joissa kerrottiin teipin ideaa / myyntipuhe. Lisäksi levyssä oli teipin nimi ja pieni kaistale teippiä oikeassa koossa. Tässä kolme eniten ihastusta herättänyttä teippiä, josta tuo keskimmäinen meidän tiimin, minun suunnittelema "Ryhdikkäät kuviot" - neliöteippi valittiin tuotantoon. Hyvä me, Emilia ja Neea! Toiset teipit eli "rungot" ja "kuplat" oli muistaakseni Maaritin ja Victorian tiimin teippejä. Kivoja nämä oli kaikki ja niinkuin jo porukalla puhuttiin niin hirmuinen tehtävä oli asiakkaalla näistä kaikista ehdotuksista valita se heidän mieluisin teippi. Yhteensä teippivaihtoehtoja esiteltiin toistakymmentä.





Teipin myyntipuhe: "Teippien suunnittelun lähtökohtana toimi tehtävänanto - yksinkertaista, modernia ja tilaan sopivaa. Suunnittelimme siis graafisia kuvioita, jotka jatkuvat koko oven mitalla. Jokaiseen oveen tulee meidän suunnitelman mukaan eri kuviot kuitenkin toisiinsa ilmeiltään sopien." Tästä siis poiketen oviin asennetaan kaikkiin tuo sama RYHDIKKÄÄT KUVIOT - neliöteippi.

Enää ei olekkaan ennen hiihtolomaa ja alkavaa työharjoittelua kuin huominen koulupäivä. Tämä jakso on mennyt ihan liiankin nopsaan. Kiva on mennä työharjoitteluun, mutta olisin ihan mielellään ollut vielä koulunpenkilläkin :)


- Milla



Lehtijuttu

Me päästiin meidän luokan Victorian kanssa Salonjokilaakso lehteen. Tämän päiväisessä lehdessä pieni juttu meidän käsi- ja taideteollisuusalan oppilaiden Istutaan! - näyttelystä.

Kuva / koko digilehti täältä



Jeppis jee! Huomenna rakentamaan näyttelyä kirjastoon. Myös meidän tiimin teippi valittiin Aikuiskoulutuskeskuksen asiakas tehtävän toteutukseen. Eli se mun suunnittelema neliöteippi valittiin kaikkien joukosta jokaiseen oveen teipiksi. Asiakas siis halusi yhteneväisen ilmeen ja joka oveen saman teipin. Siitä lisää vielä...


- Milla



keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Gallop pääsee näyttelyyn!

Jee! Mun Gallopini pääsee Salon kirjastoon näyttelyyn. Perjantaina on näyttelyn rakentamispäivä. Näyttelyyn lähtee lopulta kaksikymmentäkolme istuinta ja tänään henkilökohtaisten arviointien lisäksi ryhmät työstää tehtäviä liittyen näyttelyyn. Me sisustustekstiilien Teijan kanssa esim. kerättiin kaikkien näyttelyyn lähtevien istuinten ja valmistajien nimet ja tehtiin valmiiksi nimikyltit. Tulostetiin siis jokaiselle kyltti ja ne liimataan kapalevylle jotka tulee puupuolen Oton tekemiin "telineisiin" kiinni. Eli sellaiseen puurimaan ajetaan lovi, johon kapalevy saadaan pystyyn. Kas näin:


Me alamme nyt seuraavaksi leikkaa - liimaa hommiin. Kiinnitetään nuo kapalevyille ja odotetaan Oton puupalat ja sit olis yks homma valmis. Samalla odotellaan omaa vuoroa arviointikeskusteluun. Sinne porukkaa on jonoksi asti...


- Milla




tiistai 11. helmikuuta 2014

Oma fontti


ps. onhan tuo varmasti ihan alkeellinen verrattuna joihinkin hienoihin fontinteko ohjelmiin, mutta näin ensihätään tämäkin oli oikein hauska kokeilu. Tuossa "lomakkeessa", johon omat kirjaimet tehdään on sen verran vähän tilaa ettei esimerkiksi monimutkaisia kuviofontteja sille pysty kyllä luomaan. Lisäksi kuvassa tuo fontin laatuu kärsii näköjään aika huomattavasti vs. tekstinkäsittelyohjelman esikatseluun.

Mitkäs on ihan best of the best fontinteko ohjelmia?


maanantai 10. helmikuuta 2014

Blogi tunnustusta vol. 2

Hip hei! Tänään valittiin taas tämän jakson ajalta mieleiset blogit. Ne mitä on pidetty yllä ja päivitelty ahkerasti. Ja kerrottu tietenkin kuluneen jakson tapahtumista.

Meillä on ollut maanantaisin se asiakastehtävä (aikuiskoulutuskeskuksen ikkuna teippauksien suunnittelu). Loppu viikot on ollut yo-pohjaisilla tuotekehitystä, jonka tuloksena minun Gallop keinuistuimeni valmistui. Niistä lisää edellisissä postauksissa. Katso tunnisteilla Gallop ja Ikkunateippaus.

Tänään olikin viimeinen kerta tuota teippien suunnittelua. Tehtiin niistä esitys asiakkaalle ja toivottavasti tällä viikolla kuullaan tulokset, että minkä tiimin teipit valitaan toteutukseen. Päästiin tänään myös Victorian kanssa toimittajan haastateltavaksi ja kuvattavaksi tuon tuotekehityksen tiimoilta. Saatiin siis naamat ja meidän istuimet paikalliseen sanomalehteen.

Tänään siis jokainen valitsi kolme mieleistään blogia ja äänet laskettiin. Kolme eniten ääntä saanutta blogia olivat Sinin Blåvision blogi, Reetan Renuts blogi sekä minun Matka visualistiksi. Jee! Kiva juttu saada taas vähän kannustusta jatkaa ahkeraa bloggausta. 


Reetan Renuts blogiSinin Blåvision blogi ja mun oma Matka visualistiksi.




Vähän harmittaa tuon mun toisen blogin Mippan matka jääminen vähän heitteille kun ei kerkiä ja jaksa kumpaakin niin ahkerasti päivittää. Ja kun päiviin kuuluu eniten tätä visu hommaa nyt niin automaattisesti päiviteltävää kertyy tänne enemmän. No, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.


- Milla



perjantai 7. helmikuuta 2014

Valmista tuli - gallop





Nyt se on valmis. Tuotekehitysjakson tehtäväni, istuimeni, oma pieni tuotokseni

- Gallop by Kuhmu -


Eilen kiinnitin viimeiset elementit Gallopiin, eli kiinnitin nuo kantokahvat siihen. Ja vihdoinkin odotettu osuus eli tuotemerkin suojan poisto. Siis kun laitoin jo silloin kasaamis vaiheessa siihen kumihanskan suojaksi. Se oli kiva kuoria näkyviin. Se jotenkin kruunasi valmistumisen.





Vaikka en  mikään punaisen ystävä olekkaan, kuvasin tuotteeni koululla punaista seinää vasten. Tämä oli ainut kohta, jossa valo ei ollut niin kauhean kalseaa. Ja erottuupahan ainakin taustastaan hyvin. Koululla on menossa remontti ja siten valokuvastudiot olivat poissa laskuista. Harmi...








Ideahan Gallopiin lähti suunnitteluvaiheessa siitä, että mietin vanhaa satulaa, kuinka kiva sellainen olisikaan, mutta ajattelin etten ehkä ikinä sellaista saisi käsiini. Mietin muitakin ideoita, mutta tämä satula juttu tuntui parhaalta. En edes oikein muista mistä sen keksin. Se vain tuli päähäni. Mietin jo alkuvaiheessa satulan alle juuri keinuvaa alustaa tai vaihtoehtoisesti jotain isoa "rahia" tai vähänkuin säkkituolia, johon satula uppoaisi.

No, tuumasta toimeen, eli laitoin Facebookkiin ilmoituksen, josko joltakin löytyisi vanha satula. En tiedä, jokainen voi punnita itse sosiaalisen median haittoja ja hyötyjä, mutta tässä tapauksessa siitä kerrankin oli todella hyötyä ja satula löytyi kuin löytyikin. Itse asiassa minulla oli jopa varaa valita. Tämä ihana pieni vanha englannista tuotu ponisatula oli kuitenkin ehdoton ykkönen pienen kokonsa vuoksi. Myös väri oli mieleinen. Juuri sellainen kuin kuvittelinkin.

Satula oli kuitenkin ollut jossain vaiheessa elämäänsä vähän heitteillä. Nyt se oli kuiva kuin korppu ja takakaaren kohdalta nahka vähän rikki. Vaikka tiesin kauniin ruskean värin hieman tummuvan päätin öljytä satulaa valjasöljyllä. Siihen kun jäi pienestäkin osumasta ihan näkyvät naarmut. Öljyäminen siis mielestäni kannatti. Lisäksi liimasin nahalle sopivalla liimalla takakaaren repsottavan osan kiinni, jottei nahka siitä enempää repeäisi tai rupaisi irvistämään.

Puuosat tein vanerista, jotka muokattiin oikean mallisiksi sirkkelissä ja vannesahalla. Jälkimmäistä pääsin itsekin käyttämään. Hiomakoneessa viimeistelin reunat. Liimalla ja nauloilla alaosa rungosta kasattiin, jonka jälkeen lähdin työstämään rungon yläosaa täyspuusta. Näistä onkin tarkemmin jo aiemmissa postauksissa jotka löydät tunnisteilla; Tuotekehitys tai Gallop.

Rungon maalasin kolojen kittaamisen jälkeen tikkurilan Helmi kalustemaalilla. Alkuperäisen mustan sijaan maalasinkin rungon valkoisella, jotta se olisi monikäyttöisempi meillä kotona. Runkoon kiinnitettiin kokoamisvaiheessa nahkainen tuotemerkki, johon käsin kirjailin tuotteen nimen ja tuotemerkin. GALLOP ja KUHMU. Runkoon tuli myös metalliset kantokahvat. Rungon ja satulan väliin tuli suunnitellusti ohranjyvätäytteinen tyyny. Edullisen ja halutunlaisen kuosin vuoksi tyynyn päällikankaaksi valikoitui valmis tyynyliina. Hintaa oli vain 2,95. Sisälle ompelin sisäpussin, jonka täytin ohranjyvillä. Näin jyvät pysyvät varmasti tallessa.


Olen ihan tyytyväinen tuotokseeni. Kyllä se varmaan kotona löytää oman paikkansa.
Tiistaina se sitten selviää pääseekö omani kirjastoon näyttelyyn. Neljästäkymmenestä noin puolet pääsee sinne näytille tiistaina järjestettävän äänestyksen mukaisesti.


- Milla