perjantai 29. elokuuta 2014

Vesileikkuun opettelua




Keskiviikkona mentiin kahdestaan Sallan kanssa metallipuolelle leikkaamaan Visual Inspiration päivää varten koristeita Finnfoamista. Koristeet, joista tulee lintuja leikattiin vesileikkurilla. Vesileikkurille ajetaan tiedostot käyttäen IGEM:s ohjelmaa. Salla oli tehnyt ensin lintujen kaavat Illustratorilla ja ne siis ajettiin IGEM:sin kautta "Esterille" eli vesileikkuu koneelle. Pienten neuvojen jälkeen meillä sujui oikein hienosti ihan kaksistaan. 

Koko päivä siinä meni kyllä leikatessa ja yhteensä lähelle 150 osaa on nyt leikattu. Linnut tehdään origami ideaa noudatellen joka siis toistuu myös koko tapahtuman visuaalisessa ilmeessä. Julisteissa, postikorteissa ja pinsseissä. Linnut kootaan flatback liitoksella, maalataan ja kiinnitetään siimoilla katosta roikkumaan. Lintuja leikkasimme kolmea erikokoa. Huh huh, kyllä niissä maalamista riittääkin.


perjantai 22. elokuuta 2014

Ideointia

Alkuperäinen kuva: Pinterest

Meidän piti alkaa ideoimaan pikkuhiljaa sitä Cor-ten teräslevyistä tehtävää seinää, joka tulee koulumme uuteen auto- ja logistiikka-alan rakennukseen. Eikä suotta, sillä jo 2.9 meillä pitää olla alustavat luonnokset näyttää "raadille".

Itse käytän tuomarina omaa miestä ja kuva inspiraation etsintään Pinterestiä. Olen pyörinyt autotapahtumissa jne. itsekin mukana, joten täysin vieraassa maailmassa ei olla. Ihan eriasia onkin se, että suunniteltava kuva tulee vesileikattuna teräslevyihin. Joten kuvassahan ei näy kuin ääriviivat. Kaikenlainen kolmiulotteisuus siis katoaa tätä myöden. Vaikeuttaa tehtävää ihan pikkuriikkisen!

Koti puolessa oli vähän tylsistyneet fiilikset mun piirrellessä.


Hyvälle alulle pääsin jo, mutta pitänee piirtää vielä joku sata miljoonaa juttua ennenku on mitään järkevää? Vaikeeta miettiä mikä toimis siinä kohteessa oikeesti, koska 70-neliötä on aika pirun iso seinä.



sunnuntai 17. elokuuta 2014

SodaStreamin Play - kuvakisa


SodaStream järjestää facebookin kautta PLAY - leiki väreillä kuvakilpailun. Kilpailuaikaa on 14.9.2014 saakka. Kilpailussa on tehtävänä kuvata hauska ja yhteensopiva asetelma kodin tai huoneen sisustuksesta.

Itse päätin koota kuvaan alkavaan syksyyn liittyen sisustuselementtejä, joista kodissamme tykkään. Järjestin siis pienen kuvausjärjestelyhetken näin lauantaiaamun kunniaksi ja tässä on tulos. Rouheaa tunnelmaa, kauniita sileitä luonnonkiviä, simpukoita, kynttilöitä ja sisustuselementtejä, jotka sitovat toisensa yhteen sopivaksi kokonaisuudeksi.


Kilpailusivulle äänestämään tästä. Käythän äänestämässä kuvaani 

ps. kilpailu ei toimi kaikilla mobiililaitteilla.


torstai 14. elokuuta 2014

Ryhmäytyminen


Tällä kertaa järjestäessämme Visual Inspiration päivää saimme itsekseen päättää ryhmät, jotka hoitavat kuka mitäkin asioita. Aloitimme eilen miettimällä mitä kaikkia ryhmiä tarvitsee tapahtumaa varten perustaa.

Päädyimme neljään "pääryhmään". Markkinointitiimi, ohjelmatiimi, tuotantotiimi ja grafiikkatiimi. Jokaiselle ryhmälle jaettiin vielä eriteltyjä tehtäviä mitä pitää kyseisen ryhmän hoitaa. Tämän jälkeen teimme kierroksen siitä, kuka haluaisi mieluiten missäkin ryhmässä työskennellä. Itse toivoin pääseväni joko ohjelmatiimiin tai tuotantotiimiin. Porukka jakautui yllättävän hyvin eli mikään ryhmä ei jäänyt ilman jäseniä ja niinpä "pomo" Eve, jolla on langat käsissä ja hänen "sihteerinsä" Lilli vetäytyivät keskustelemaan ja vetämään ryhmät kasaan.

Koko homma hoitui tosi kivuttomasti ja uskon, että kaikki ovat aika tyytyväisiä paikkoihinsa. Itse pääsin tuohon "tuotantotiimiin" Emilian ja Noran kanssa. Meille kuuluu lyhyesti sanottuna tapahtumatilan visuaalisen ilmeen suunnittelu, somistus, koristelut ja mm. yhteistyökumppanien hankkiminen sekä koordinointi. Tuotantotiimi oli ehkä vähän hassu nimi tälle, mutta sen se nyt vaan sai nimekseen.

Tänään päästiinkin jo tosi toimiin omissa ryhmissämme ja minusta kuului tyytyväistä pulinaa kun vihdoin päästiin jotain konkreettista puuhaamaan. Kaikki tuntui olevan tyytyväisiä ryhmäjakoihin.

Me mietittiin kaikkia mahdollisia yhteistyökumppaneita, joille lähetimme sähköposteja. Erään positiivisen vastauksen jo saimmekin. Jessss!


Tapahtuman sivuille tästä. Tulethan sinäkin syyskuussa Saloon!


maanantai 11. elokuuta 2014

Kuusi viikkoa koulussa

...Sitten alkaakin jo seuraava työssäoppiminen.
Sitä ennen riittää hommia vaikka kuinka ja paljon.
Tänään se meinaan alkoi taas tämä arkinen aherrus ja koulunkäynti.

Näiden seuraavien kuuden viikon aikana on tehtävinä mm. jo keväällä alkuun pistetyn Visual Inspiration - tapahtuman järjestäminen, ison vesileikkuu kohteen suunnittelu ja visualistialan super markkinointi! Vesileikkuu prokkiksesta postasinkin jo keväällä. Se tehdään Cor-ten teräksestä, joka siis ruostutetaan. Seitkytä neliöö seinään rautaa ja joku makee kuva! Hmm... Ihan kuin tuossa tapahtuman järjestelyssä ei varmasti jo riittäisi jännitystä niin tähän ois kyllä niin paree keksii joku sairaan siisti juttu!! Ruksuttimet ruksuttaa jo päässä, mutta ei niistä vielä sen enempää... Kevään postaukseen tästä klik klik!

Tässä vielä jo keväällä pinnaamani kansio aiheeseen liittyvistä julkisivuista yms.