perjantai 19. joulukuuta 2014

Imagokouluttajan luento

Kuva koottu Polyvoressa

Tänään oli viimeinen koulupäivä tänä vuonna ja se sujuikin hieman tavanomaisesta poiketen luennon merkeissä. Meillä oli tänään vieraana imagokouluttaja Isa Karlsson, joka on itsekin opiskellut aikoinaan meidän koulussa sisustussuunnittelijaksi. Tämän jälkeen hän on suorittanut mm. yrittäjätutkinnon sekä pukeutumisneuvojan/stylistin erikoisammattitutkinnon. Isa piti luennon joka käsitteli mm. ensivaikutelmaa ja kritiikin antoa ja vastaanottamista.

Tähän postaukseen on tehtävänä koota viisi "kolahdusta" luennolta. Luento oli kiinnostava ja sieltä kyllä nousi monia varsin hyviä pointteja esille.

Ensivaikutelmasta Isa kertoi paljon ja mainitsi, että ihmisen viestistä jopa 90% koostuu muusta kuin sanallisesta viestistä. Joten on aika tärkeää mitä viestit olemuksellasi.

Mitä esimerkiksi sitten tuosta esityksestä varmasti muistaa? Mitä esiintyjästä jää mieleen? Esityksestä jää mieleen muistikuva, Tunne, tunnelma, fiilis. Tunne/muistikuva tunnelmasta ja fiiliksestä säilyy paremmin kuin joku varsinainen asia.

Ensivaikutelma koostuu seitsemästä osa-alueesta; asenteesta, asennosta, hymystä/ilmeestä, ryhdistä ja yleisilmeestä.

Yleisilmeeseen liittyy mm. pukeutuminen. Pukeutuminen tilaisuuden mukaan. Joissakin tilanteissa ylihuoliteltu voi olla huonompi kuin huolittelematon tai päinvastoin.

Se mitä uskot itsestäsi näkyy ulospäin!

Viesti, jonka annat on omalla vastuullasi. Ihminen ei pysty keskittymään hetkessä kovin kauaa. Jos toinen ymmärtää sen väärin, se on sinun ongelmasi. Miten sinut nähdään? Mitä jää mieleen? Vaikka päättäisit, että ihan sama, ihan sama mitä muut ajattelee annat siltikin viestin. Se "ihan sama" - sekin viestittyy kyllä.

Ihmistä ei ole suunniteltu vastaanottamaan kritiikkiä. Kukaan ei osaa vastaanottaa kritiikkiä oikein. Sinä päätät mitä muiden laukomia totuuksia otat omiksi totuudeksi.

Palautteen antaminenkaan ei ole helppoa. Tähän Isalla oli "kaava" X+Y+Z=ongelma ratkaistu. Kun X, siitä seuraa Y, haluan X. Kun teet näin > käy näin > ja tätä haluan. Esimerkiksi; Kun kuuntelet musiikkia kovaa, saan päänsäryn. Haluan, että laitat musiikin pienemmälle. Toimii paljon paremmin kuin, että hei laita se nyt jo kiinni.

Mulle ainakin oli kovat kolahdukset nuo itsetunto kysymykset ja se mitä itse ottaa omaksi totuudeksi muiden sanomisista. Sanonhan itsekin välillä ihan mitä sattuu. Silti mietin aina tosi paljon toisten mulle sanomia juttuja. Mitäköhän se sillä tarkoitti, olenko nyt jotenkin huonompi kuin muut. Otan palautteen välillä liian raskaasti ja olen todella herkkä vaikka moni ei sitä ehkä uskoisi. Joissain tilanteissa kuitenkin on vaikeaa olla reipas ja luonnollinen oma itsensä.


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Asiakastyö - Stremet Oy


Palasimme kouluun työharjoittelusta joulukuun ensimmäinen päivä. Meille annettiin iso asiakastehtävä, jonka työstämiseen oli aikaa vajaa kolme viikkoa. Tänään oli tehtävän palautus asiakkaalle.

Asiakkaanamme oli tällä kertaa iso ohutlevy tehdas Stremet, joka valmistaa tuotteita kupari, alumiini ja teräslevyistä alihankkijana omille asiakasyrityksilleen.

Tehtävänämme oli tehdä heille suunnitelma. Suunnitelma, jonka ideat lisäisi tilojen viihtyisyyttä, uudistaisi yrityksen ilmettä ja nostaisi heidän uskottavuutta. Teimme suunnitelmat taas parissa tiimissä. Meidän tiimissä oli minun lisäksi Sini ja Reetta.

Ideoimme, luonnostelimme, mittasimme, piirsimme, teimme illustratorilla havainnekuvia, pyysimme tarjouksia eri firmoista mm. teipeistä ja isosta teollisuusovesta, laskimme budjettia, kokosimme plansseja ja suunnittelimme myyntipuhetta.

Meille syntyi idea jo aika alkuvaiheessa Sinin löytämän kuvan myötä. Ideassa korostui kirkas tehosteväri ja isot maalatut pinnat, jotka jatkuivat esim. seinästä lattiaan. Alussa oli ajatuksena luoda kolmiulotteista vaikutelmaa värillä todella isoina pintoina ja lisätä päälle kohollaan olevia ohutlevy elementtejä. Tämä osoittautui kuitenkin aika haasteelliseksi ja muokkasimmekin ideaa moneen otteeseen. Loppuun saakka kuitenkin säilyi kirkas väri ja muodon jatkuminen lattiaan opasteena. Mielestämme idea oli kohteeseen tarpeeksi simppeli ja helposti lähestyttävä.

Alla on kuvat meidän plansseista, joilla esittelimme idean tänään asiakkaalle. Uusi uljas Stremet - persoonallinen, raikas ja mieleenpainuva. Ideassamme kirkas väri ohjaa asiakasta tilassa ja tuo tiloihin energiaa. Halusimme hyödyntää asiakkaan omaa osaamista ja materiaaleja sekä tuoda yrityksen oman tuotteen näkyville. Meidän suunnitelmassamme tuli ulos uudet kyltit ja valomainos katolle. Lisäksi pyysimme tarjouksen uudesta teollisuusovesta vanhan, jo hieman rapistuneen tilalle. Sisälle tuli isoja pintoja maaleja ja yrityksen omasta materiaalista - ohutlevystä valmistettu väliseinä, seinävalaisin ja mikrohyllyköt. Teimme myös muita muutosehdotuksia.

Kävimme tänään läpi ideat asiakkaan kanssa ja he kertoivat meille palautetta ja valitsivat toteutettavat jutut. Meidän suunnitelmasta totetutetaan tuo kahvihuoneen idea. Alunperin oli tarkoitus, että asiakas valitsisi jonkin suunnitelman kokonaisuudessaan, mutta nyt suunnitelmat hieman sekoittuvat keskenään. Ulkomuutoksista esim. asiakas valitsi toisen tiimin ehdotuksen, jossa koko tehdas halli maalataan ulkopuolelta uudelleen ja myös isot ulko-ovet saavat uuden pinnan.

Asiakas oli tyytyväinen meidänkin ideoihin ja sanoi, että kaikki suunnitelmat olivat toteuttamiskelpoisia. Hän oli ilmeisesti vaikuttunut ja aika pyörällä päästään suunnitelmia katsoessaan.

torstai 4. joulukuuta 2014

Mainoskuvaukset






"Fiilistely sallittu! Upeasti uudistunut Glorian koti rohkaisee sisustamaan oman tyylinsä mukaisesti. Nyt saa hurahtaa sisustamisesta, kokeilla, toteuttaa omaa tyyliään ja uskaltaa."

Pääsin työharjoittelun loppupuolella kahtena päivänä mukaan mainoskuvauksiin. Mainoskuvaukset toteutettiin lehtiuudistuksen yhteydessä video ja printtimainontaa varten. Näissä kuvauksissa pääsin silittämään ja silittämään ja silittämään. Sekä tekemään mm. vaahtoa kylpyammeeseen.


tiistai 2. joulukuuta 2014

Palstoja uudistuneessa lehdessä


Tänään 2.12. on kauppojen hyllyissä ja tilaajien postilaatikoissa uusi uudistunut Glorian Koti, jota minäkin sain vielä olla mukana tekemässä. Pienesti, mutta kuitenkin. Jos olet uutta lehteä tutkaillut niin mitäs pidit?

Menneenä perjantaina oli viimeinen työharjoittelupäiväni Glorian Kodissa. Yhdeksän viikkoa meni lopulta aika nopeaan vaikka ajoittain olikin todella raskasta mm. mun pitkän ajomatkan takia. Pisimmillään keskustasta kotiin aikaa meni n. kaksi tuntia. Päivät oli väkisinkin pitkiä juurikin matkan vuoksi vaikka monesti pääsin aikaisemmin lähtemään.

Mutta tässäpä taas poiminnat jutuista, joita olen koonnut.