maanantai 23. syyskuuta 2013

Habitare / top 5 / mikä mahtaa olla in?


Suuntasimme perjantaina Habitare messuille Helsinkiin.
Meillä oli myös tehtäviä messuihin liittyen. Tässä ensimmäinen niistä.
Tämähän voi olla vähän mieltymys kysymyskin ja vääristyä puuttellisen ajan (ei ehdi nähdä kaikkea) ja ammattitaidon vuoksi. Mutta tässä minun näkemykseni:


Eli mikä mahtaa olla IN / TOP 5

__________________________________________________

1.
Puu
Luonnon materiaalina / ratkaisuna.
Luonnonläheisyys.

2.
Ekologisuus
Kierrätysmateriaalit / ympäristöystävällisyys.
Suomalaisuus.

3.
Valaistus
Led valot / näyttävyys.

4.
Selkeät värit
Murretut syksyn sävyt / maanläheisyys / pastellit.
Valkoinen yhä pienenevässä määrin, alkaa olla out.

5.
Graafisuus
Printit piensisustuksessa / Sisustuksen materiaaleissa /
Huonekaluissa.




__________________________________________________

Puu


Puuta näkyi messulla oikeastaan jokapuolella. Messuilla oli järjestetty myös mm. EcoDesign 13 näyttely jonka töissä suunnittelijoiden tehtävänä tuli käyttää vähintään 80% puuta ja loput jotakin muuta ekologista materiaalia. Puusta oli valmistettu myös moderneja ja erilaisia huonekaluja sekä esimerkiksi kylpyhuoneen altaita. Puu yhdistyy siis samalla myös tuohon ekologisuuteen, kierrätykseen ja maanläheiseen väritykseen. Monet pinnalla olleet asiat siis kietoutuvat toisiinsa.


EcoDesing 13 näyttelytyö: Juri Karinen, Suomi / Aallo vaateripustin.

EcoDesign 13 näyttelytyö: Sanelma Hihnala, Suomi / Lankku lepotuoli.

Designmuseon osastolla Matryoshka Stool / Aamu Song & Johan Olin.






Puu näkyi ylipäätään monen osaston esillepanoissa ja materiaalivalinnoissa.



Lämmin henki ja luonnonläheisyys näkyivät monella osastolla selvästi.

__________________________________________________

Ekologisuus

Habitaressa järjestettiin myös kolmatta kertaa Trash Design näyttely. Tälläkertaa kierrätykseen oli käytetty Helsinki Design Capital vuoden paviljongin puumateriaali. Ekologisuus näkyy myös sisustustuotteiden materiaaleissa. Kierrätysmateriaaleja käytetään paljon ja tuotteista itsestään tehdään kierrätettäviä. Moni muukin osasto yllätti vahvalla Suomalaisuudellaan. Suomalainen yritys - suomalaisilla / suomessa tehdyillä tuotteilla. (mm. Scanwood, Vihti ja Pedro, Nastola jne.)







"Uusi öljylamppu" Led valo, vanha öljypurkki ja kierrätetystä puusta tehty jalka.


WALL + sisustuslaatat valmistetaan Suomessa täysin kierrätettävästä
luonnonkuitukomposiitista. Materiaali on erittäin kestävää, sitä
voidaan käyttää sisätilojen lisäksi myös ulkona ja kosteissa
pesutiloissa jopa saunassa. 

_________________________________________________

Valaistus

Valaistuksessa näkyi näyttävyys ja värikkäät,erikoiset valaisimet siinä missä ajattomat klassikotkin. Klassikoitakin on päivitetty tähän päivään. Mm. Artekin osastolla oli esillä heidän juuri lanseeraamansa päivitys. Klassikko Tapio Wirkkalan TW003 valaisin - led polttimolla. Innoluxin osastolla puolestaan oli esillä Yki Nummen kupla valaisimia jotka ovat saaneet isomman koon ja uusia kirkkaita värejä ylleen.




Eero Aarnion tuplakupla taitaa olla aina in?! / Höyhenen keveää valaistusta / Tipicon trendikkäällä osastolla näkyy kuinka valaisin voi olla jotain ihan muuta. Valaisin, jonka oikea funktio on jotain ihan muuta kuin valon tuotto / Tipicon osastolla myös suositut feenbo valaisimet olivat hauskasti esillä / Dekon osastolla roikkuneet valaisimet toivat mieleen ampiaispesän /  Suomalaisia kalusteita valmistavan Scanwoodin osastolla oli jättimäinen musta valaisin, jonka materiaali osoittautui lähemmässä tarkastelussa jonkinlaiseksi huovaksi. Lähempi tuttavuus tuotteeseen jäi saamatta - onkohan sekin Suomessa valmistettu?

Lundian osastolla oli kiva idea ripustaa valaisimet, kokonaisuus oli muutenkin onnistunut.

__________________________________________________

Selkeät värit

Murretut maanläheiset värit tekevät tuloaan syksyn ja talven kanssa käsikädessä. Pastellin sävytkään eivät ole sitä säikähtäneet vaan näyttivät jatkavan kulkuaan sisustuksen maailmassa. Myös selkeitä kirkkaita sävyjä kylläkin näkyi, mutta yleisesti eniten minusta oli noita luonnollisia sävyjä ja lämpimiä värjeä. Tämä näkyi monella osastolla ja tietenkin tyyliin sopivasti.


Plaza koti osastolla oli esillä mm. Vepsäläisen, Catalinan ja Gantin tuotteita / Boknäsin osasto oli täynnä lämmintä tunnelmaa kuvassa vilahtaa mielenkiintoinen matto, johon palaan varmasti myöhemmin / Lennolin aina niin ihania tuotteita olisi voinut tuoda kotiin säkki kaupalla. Eläinrakkaaseen upposi myös tuo Husky tyyny / Balmuirin osastolla oli kunnon luxus meininki ja ihania materiaaleja.






Kuva on Dokkanin osastolta. Näitä itämaisia, marokkolaisia ja
etnisiä tunnelmia näkyi muuallakin.
__________________________________________________

Graafisuus

Graafisuudella tarkoitan nyt ratkaisua, muotoilua, selkeitä linjoja sekä selkeää printtien käyttöä piensisustuksen tuotteistuksessa. Tämä näkyi messuilla monin eritavoin. Tässä esimerkkejä:


Karl Anderson & Sönerin osastolla hauskat "hyllyt" / erilaisia kohokuvioisia seinälaatta vaihtoehtoja oli paljon eri valmistajilta / postikorteista -  tiskirätteihin löytyi paljon erilaista kuvaa ja printtiä / Come to Finlandilla on retro henkiset mainokset muuttuneet nykypäivän käyttötavaroiksi.

Seinälaattaa jos jonkinlaista löytyi monelta osastolta monenkirjavissa asuissa.
Muotokieli oli kaikissa hyvin linjakasta.

B Designin valmistama ja Mika Mathlinin suunnittelema SANDYNE
pöytä luo vaikutelman hiekan kulusta tuulen muovaamana.
__________________________________________________


Nämä kaikki viisi elementtiä kyllä nivoutuvat toisiinsa ja näitä kaikkia oli nähtävissä laajassa skaalassa läpi koko messujen. Luonnollisuus on ehkä se yhdistävä tekijä. Luonnonmateriaalit, luonnonläheiset värit, luonnollinen rosoisuus, kuosit ja lampaantaljat ym. "luonnontuotteet" näkyivät runsaasti. Valkoinen tekee tilaa mustalle - maalaisromantiikka rustiikkiselle country hengelle?

Tässä minun päätelmiäni ja näkemyksiäni.
Jatkoa seuraa parhaiden messuosastojen, kiinnostavimpien esitteiden ja
henkilökohtaisen "must have" TOP 5 parissa.


- Milla




perjantai 20. syyskuuta 2013

Habitare 2013


Lääh puuh!

Huonekalu / sisustus / desing-messut 2013
on nyt koluttu niin hyvin läpi kuin vajaassa neljässä tunnissa suinkin ehti. Voin sanoa, ettei kyllä ehtinyt! Paljon jäi nähtävää ja paljon jäi ihania juttuja mieleen, joita haluaisin hankkia kotiin...

Ripaus Habitare muistoja parin kuvan muodossa. Yksi hauska jäi laittamatta kun blogger jotain sekoilee oikein urakalla. Myöhemmin tulossa oikein tuhti ähky tehtävä postaus habitaresta....









Pieni muisto ja talven tuiskuihin tunnelmaa...

Minä jään tänne ihastelemaan netistä Happy Lights valosarjoja ja Yankee kynttilöitä, jotka niin kovasti jäi kutkuttelemaan mieltä - yö unet on suorastaan vaarassa...


- Milla




torstai 19. syyskuuta 2013

Piirtelyä


Sateisen iltapäivän ehkä hieman psykedeelinen tuotos. Kannattaa katsella vähän laajemmalla mielellä. En raaskinutkaan värittää vaikka alunperin sen takia aloin tehdä, että uudet puuvärit pääsisi kunnolla käyttöön...
Pääsi sentään ne uudet tussit käyttöön. Tässä pelkästään 0,05mm ja 0,5mm tussit.

Mitä sinä näät tässä? ;)
Mitä tykkäätte?

Huomenna onkin tiedossa Habitare reissu. Jee!

- Milla





Blogi tunnustusta


Tehtävänämmehän oli perustaa heti opiskelujen alettua blogit. Minulle helpotusta soi jonkin verran se, että olin perustanut oman "Mippan matka..." blogini jo maaliskuussa ja ehtinyt siis joitakin kuukausia totutella bloggerin ihmeelliseen maailmaan. Viimeisen sysäyksen silloiselle blogin perustamiselle antoi jokin kisa - johon en voinut osallistua kun ei blogia vieläkään ollut. Päätin, että nyt sen perustan.

Ensimmäisen jakson päättyessä sai antaa ryhmäkeskustelussa toisille "helmiä" esim. jonkin tekemisen, toisten auttamisen tai vaikka vaan hauskan luonteenpiirteen vuoksi. Minun opiskelu blogini "Matkalla visualistiksi" sai muutaman helmen ja olen tästä varsin otettu. Aina on kivaa kun joku toinen tykkää siitä mitä on saanut ihan itse aikaiseksi.

Meidän luokalta valittiin myös kolme tämän hetken kivointa blogia ja omani oli niiden joukossa. Jee! Toiset palkinnon saajat olivat: Eve Eveliinan blogi ja Kaisan visualize-it blogi. Ne ovat minunkin suosikkeja. Jokaisella on kuitenkin aikaa maailman ääriin tehdä blogistaan niin hieno kuin suinkin haluaa.

Tärpit bloggaamiseen multa: kokeile kaikkea rohkeasti, googleta apua, et voi tehdä väärin, jos haluat saada aikaiseksi - ahkeroi!

Palkinnoiksi saatiin ihanat lehdet. HOUSE & GARDEN, ELLE INTERIÖR ja SKÖNA HEM.
Minä en olisi voinut parempaa toivoa! Osui ja upposi kyllä tuo lehti hyvin. Se on jopa liian paksu kun rupesin tätä postausta siitä tuumimaan ;)






Kankaiden innoittamana myös kuvausympäristö kukkii ja pursuaa...


Hyviä vinkkejä tässäkin meidän tulevan jakson kuvausjärjestelyihin.
Katsoppas uudelleen vasemman ylälaidan kuvaa ;)


Lehdessä on myös ihania puutarha kuvia ja innoitusta.


Voi vain toivoa, että omalta takaovelta aukeaisi mokoma näkymä. Taidan tietää kenellä edes
himpun verran tähän suuntaan saattaa vaikka näyttää Jortsuu :) Tuolta muuten opin myös
mitä minun jättiruukussani kasvoikaan tänä kesänä. Amarantteja eli revonhäntiä.
Jotakin lajia ainakin. Olin jo unohtanut puutarhurin viisaat sanat...




Tässä myös ideoita, vasemmalla kuvausjärjestelyihin. Kaiken ei tarvitse aina olla sitä
miltä ne näyttää ;) Kuvassa esitellään pirtanauhoja. Kattava kokoelma samuelandsons.com.
Ja tuo valokatkaisija - kuinka ihanan yksinkertainen ja erilainen?


Lehdessä oli monissa kuvissa hyvin luxus sametti hömppää. Ihanan näköistä.
Kuinka sitä osaisi omassa kodissa sopivasti sekoittaa kaikkea.
Kun kaikkea ei ole varaa kerralla uusiksikaan pistää.

Keittiöremontin tarpeessa ollessamme sattui lehdessä olemaan sopivasti useita keittiö mainoksia. Joskaan se ei kyllä auttanut yhtään tuskaani. Tuon suuntaisia keittiöitä voisin tänne haaveilla, mutta sille asteelle se toistaiseksi myös jää. Maalaistaloon maalaishenkinen keittiö. Joskin tuo saareke taitaa tässä talossa jäädä toteuttamatta keittiön mallin ja koon vuoksi. Tai voihan siihen saarekkeen iskeä, mutta sitten ei muuta isketäkään. Hip hei...




Lehdessä oli nyt ylipäätään paljon ihania kuvia. Tässä yksi missä on hauska ja hieman erikoinenkin henki. Tässä yhdistyy jotenkin vanha navetta, hämärä bubi, puutarha huone ja jotain määrittelemätöntä. Ehkä tuo valaistus saa aikaan sen tunteen minulle, että joku seinä olisi avoin. Kenties se onkin? Tästäkin saa ideoita seuraavan jakson kuvausjärjestelyihin ja kattauksien tekoon. Ympäristöllä on suuri vaikutus lopputulokseen.




Tavallaan kaipaan vanhan talon asukkaana välillä uutuuttaan hohtavaa pintaa ja sen luomaa kliinistä tunnetta. Mutta sitä tunnelmaa kun puupinnat ovat näkyvissä ja jykevät kattoparrut saavat tehdä oikeuttaan - on vaikea korvata. Toki uuteenkin voi saada saman fiiliksen! Siinäpä yksi haave lisää.

Muutoinkin lehdistä huokuu fiilis ehkä sen valkoisimman maalaisromanttisuuden väistyvän hieman rouheamman ja rustiikkisen romanttisuuden tieltä. Toki sitä valko-vaaleanpunaista unelmaa edelleen on ja saa ollakin... Noin ylipäätään tarjonta alkaa tietyissä verkkokaupoissakin olla enemmän patinoituneen ja aidosti rouhean/vanhan näköistä. Minusta myös juhlallisempaa ja juuri tuota tässäkin lehdessä havaittavissa olevaa luxusta on myös enenevissä määrin höystettynä printeillä ja erilaisilla kuoseilla. Syksyn värit on nyt aidosti syksyä?!






Mahtava lehti ja mahtavaa, olihan jotain iloakin blogin pitämisestä, muutakin iloa kuin se luomisen tuska kun jotain on vain pakko saada tehdä ja näprätä ;)

Kiitos!

- Milla




keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Avoimet ovet


Saimme samoissa tiimeissä missä teimme näyteikkunatkin, tehtäväksi suunnitella koulumme avoimien ovien ilmeen. Pinssit (10 erilaista), julisteen, lehtimainoksen ja myöhempää tarkoitusta varten myös bussien takaikkuna teippaukset.

Tiimimme eli "Minea" lähti lopulta pienien alkukankeuksien jälkeen työstämään ideaa eri silhuetti kuvista joissa esiintyy tiettyjä objekteja. Yhdistelemällä näitä saa muodostettua erilaisia hahmoja.

Jokainen tiimi suunnitteli omanlaiset ideat ja niistä valitaan koko talon äänestyksellä voittaja jonka idea toteutetaan kokonaisuudessaan. Voittaja tiimi toteuttaa myös samalla ilmeellä lehtimainoksen sekä ensi keväänä käytettävän bussien ikkunateippauksen.


Tässä luonnostelua ja pohdintaa.

Meidän tiimin juliste ja pinssit. Julisteeseen valikoitui tuollainen pipo tyyppi :)



Kaikilla oli ajatus alussa jotenkin tällaisiin kuviin suuntautunutta, joten yhdistimme ideat ja suunnittelimme kuvat jotka jotenkin oli silhuetteina mahdollisuus toteuttaa. Mielestäni tämä projekti vedettiin pitkälti kaikki yhdessä. Ei ollut mitään selkeää linjaa kuka tekee mitäkin vaan kaikki ideoi ja toteutti omien taitojensa mukaan.

Voittaja tiimi selvinnee huomenissa. Lisään vielä jossakin vaiheessa tähän postaukseen sen ja muiden tiimien julisteista kuvia.

Ps. Noniin nyt on voittajakin selvinnyt. Tässä toisten tiimien luonnoksia. Kahden tiimin töistä en ikävä kyllä vielä saanut kuvia, mutta nekin olivat toinen toistaan hienompia ja kaikissa näissä oli omanlaisensa ideat. Huippua!




VOITTAJA TIIMIN TYÖ:


Mahtavaa tytöt! Salla, Eerika ja Sini! SWAG tiimi ;)!


- Milla



Myymälätila analyysi


Tehtävänämme oli ensimmäisellä jaksolla tehdä jostakin liikkeestä myös myymälätilakartoitus, jossa käydään läpi myymälän asiakaskiertoa, myymälän pohjaratkaisunn toimimista, yrityksen kohderyhmää yms.

Ryhmät tekivät jokainen kartoituksestaan PowerPoint esityksen. Meidän tiimihän teki sen saman asiakkaan liikkeestä kuin näyteikkunatehtävässä eli Studio25:stä. Myymäläkartoitus tehtävän pohjaltahan toteutimme myös muutoksen myymälän pohjaratkaisuun. Täällä lisää siitä.

Tässä meidän tiimin tuotos:





PowerPoint esityksen voit lisätä blogiisi luomalla tunnukset slideshare sivustolle. Tämän jälkeen lataat dia esityksesi sinne ja kopioit esityksen ylälaidasta saatavasta kentästä koodin oman blogipostauksesi HTML koodiin.


- Milla



 

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ugg - kiistellyt ihanuudet


Jotkut tykkää - toiset vihaa. Eikö se mene aina niin?

Niin myös Ugg-saappaiden kohdalla. Minä rakastan. Ne on niin ihanan lämpimät. Toisten mielestä varmaan ne on ihan "ugglyt" :D Onhan se totta, että joissakin tilanteissa ne ovat vähän enemmänkin tökerön näköisiä. Jokatapauksessa minulla mukavuus ajaa ulkonäön edelle ainakin tässä. Ja onhan nuo sellaiset rennot vapaa-ajan chillailu kengät.

Itse omistan vain yhdet ja ne on nuo vasemman alareunan mustat Classic Cardyt, eli nuo neulotut. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että haluaisin ihan kuumeisesti uudet talveksi ja varmaan kiirettä pukkaa jos meinaan löytää juuri ne oikeat mulle. Mutta valinnan vaikeus on ottanut vallan. En mä osaa päättää mitkä haluaisin ja missä värissä...

Tässä vaihtoehtoja:



Jeesiä jeesiä. Mitkä SÄ valitsisit?


- Milla




Punk / 2013



PUNK
      

R13 red collared shirt, €320 / Red crop top, €7,13 / Miu Miu lined jacket, €5.150 / T By Alexander Wang stretch leather skirt, €565 / Miu Miu mid calf boots, €1.090 / Miu Miu leather handbag, €430 / Hermès red bracelet, €325 / Henri Bendel earrings, €29 / Ray-Ban ray ban wayfarer, €170 / Armani Beauty lipstick, €24 / Lulu Guinness toiletry bag, €65 / Ciate nail polish, €11


- Milla

Ps. Aika mojovia hintoja noilla, mutta näitä on vaan niin kiva luoda,
että siitä ilosta vaikka sitten. Ja jospa vaikka joku herttuatar käy
vilaisemassa blogiini ja saa innoitusta. Kjeh kjeh...


perjantai 13. syyskuuta 2013

Vuorossa vapaapäivät


Ahh... Viikonloppu! Nauttikaamme siitä ja auringon paisteesta. Tällaisista syysilmoista ei voi olla tykkäämättä. Huomasin tehneeni taas hyvin samankaltaisen vaatekollaasin kuin viikko sitten. Olen nyt tykästynyt jotenkin tämmöiseen rentoon ja syksyiseen tyyliin. 

Ja noi Ugg:it!! Ouuuu ne on vaan niin ihanat. Omistan itse yhdet Classic cardyt, jotka ovat ihanat, mutta mä NIIIIIN haluaisin tuollaiset mitkä on kokonaan vuorattu sillä niin ihanan lämpimällä villalla. Voin nytkin kuvitella laittavani jalkaan sellaiset ja nautiskelevani mukavasta tunteesta :)


Autumn collection

- Milla




Visualistin työkalupakki


"Näyteikkunalla on keskimäärin vain 2 sekuntia aikaa välittää 
sanoma sekä vangita ohikulkijan huomio ja mielenkiinto".




Jokainen hankki itselleen nyt heti opiskelun alkuvaiheessa kirjan - Visualistin työkalupakki. Tämän alan kirjana kai ainutlaatuinen. Kirja kertoo ihan monipuolisesti esillepanoista ja näyteikkunoiden rakentamisesta.


Kirjan aiheita:

Myymälän visuaalinen markkinointi / Myymälän näyteikkunat /
Väri visuaalisena viestinä/ Myymälänvalaistus / Myymälän sisäänkäynti/
Tuotteiden esillepano myymälässä / Myymälän esillepanopisteet






Myymälä mielikuva on mielestäni se isoin juttu. Kokonaisuus ratkaisee varmasti paljonkin sitä, palaanko liikkeeseen. Toki voin noutaa tiettyä tuotetta tietystä myymälstä, mutta jos jostakin tulee mieleinen myymälä käydä ostoksilla ei se riipu mitenkään pelkästään yhdestä tuotteesta tai sen esillepanosta. Hyvänä esimerkkinä minusta ketjukaupat. Liiketilat ja niiden ratkaisutkin vaikuttavat mielestäni siihen "kumpaan VeroModaan" menen mieluummin asioimaan.




"Näyteikkunan suunnittelu lähtee aina tuotteesta".
"Ideoi ja luonnostele".
"Tee suunnitelma yrityksen liikeidean ja kohderyhmän mukaan".
"Less is more".
"Linjat, ryhmät, rytmi".




Kirjassa kerrotaan myös valaistuksesta ja värilämpötiloista
ainakin tähän vaiheeseen varsin kattavasti.




Kirjassa käydään läpi niin ikkunan rakennuksen vaiheita ja huomionkohteita kuin yleistä tuotteiden esillepanoon liittyvää asiaa, kohtaamisjärjestystä ja kampanjan ja mainosmateriaalin käyttöä. Kirja sivuaa myös teippausta ja hintaviestintää. Mm. Väriharmoniaa ja värien vaikutusta katsojaan on myös käsitelty.

Onhan tuo ihan mainio pläjäys näin keltanokka visualistille ja hyvä tarkistuspaikka asioista vaikka jo tietäisikin jo jotain.


- Milla