keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Asiakastyö - Stremet Oy


Palasimme kouluun työharjoittelusta joulukuun ensimmäinen päivä. Meille annettiin iso asiakastehtävä, jonka työstämiseen oli aikaa vajaa kolme viikkoa. Tänään oli tehtävän palautus asiakkaalle.

Asiakkaanamme oli tällä kertaa iso ohutlevy tehdas Stremet, joka valmistaa tuotteita kupari, alumiini ja teräslevyistä alihankkijana omille asiakasyrityksilleen.

Tehtävänämme oli tehdä heille suunnitelma. Suunnitelma, jonka ideat lisäisi tilojen viihtyisyyttä, uudistaisi yrityksen ilmettä ja nostaisi heidän uskottavuutta. Teimme suunnitelmat taas parissa tiimissä. Meidän tiimissä oli minun lisäksi Sini ja Reetta.

Ideoimme, luonnostelimme, mittasimme, piirsimme, teimme illustratorilla havainnekuvia, pyysimme tarjouksia eri firmoista mm. teipeistä ja isosta teollisuusovesta, laskimme budjettia, kokosimme plansseja ja suunnittelimme myyntipuhetta.

Meille syntyi idea jo aika alkuvaiheessa Sinin löytämän kuvan myötä. Ideassa korostui kirkas tehosteväri ja isot maalatut pinnat, jotka jatkuivat esim. seinästä lattiaan. Alussa oli ajatuksena luoda kolmiulotteista vaikutelmaa värillä todella isoina pintoina ja lisätä päälle kohollaan olevia ohutlevy elementtejä. Tämä osoittautui kuitenkin aika haasteelliseksi ja muokkasimmekin ideaa moneen otteeseen. Loppuun saakka kuitenkin säilyi kirkas väri ja muodon jatkuminen lattiaan opasteena. Mielestämme idea oli kohteeseen tarpeeksi simppeli ja helposti lähestyttävä.

Alla on kuvat meidän plansseista, joilla esittelimme idean tänään asiakkaalle. Uusi uljas Stremet - persoonallinen, raikas ja mieleenpainuva. Ideassamme kirkas väri ohjaa asiakasta tilassa ja tuo tiloihin energiaa. Halusimme hyödyntää asiakkaan omaa osaamista ja materiaaleja sekä tuoda yrityksen oman tuotteen näkyville. Meidän suunnitelmassamme tuli ulos uudet kyltit ja valomainos katolle. Lisäksi pyysimme tarjouksen uudesta teollisuusovesta vanhan, jo hieman rapistuneen tilalle. Sisälle tuli isoja pintoja maaleja ja yrityksen omasta materiaalista - ohutlevystä valmistettu väliseinä, seinävalaisin ja mikrohyllyköt. Teimme myös muita muutosehdotuksia.

Kävimme tänään läpi ideat asiakkaan kanssa ja he kertoivat meille palautetta ja valitsivat toteutettavat jutut. Meidän suunnitelmasta totetutetaan tuo kahvihuoneen idea. Alunperin oli tarkoitus, että asiakas valitsisi jonkin suunnitelman kokonaisuudessaan, mutta nyt suunnitelmat hieman sekoittuvat keskenään. Ulkomuutoksista esim. asiakas valitsi toisen tiimin ehdotuksen, jossa koko tehdas halli maalataan ulkopuolelta uudelleen ja myös isot ulko-ovet saavat uuden pinnan.

Asiakas oli tyytyväinen meidänkin ideoihin ja sanoi, että kaikki suunnitelmat olivat toteuttamiskelpoisia. Hän oli ilmeisesti vaikuttunut ja aika pyörällä päästään suunnitelmia katsoessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti