tiistai 21. tammikuuta 2014

Tuotemerkki

Tuotekehitysjaksolla tekemässämme istuimessa tulee olla kiinni tuotemerkki. Tuotteelle täytyy keksiä myös nimi. Toki merkki ja tuotteen nimi voivat olla samatkin. Omaan juttuuni tuotemerkki tulee nahasta ja kiinnittyy tuotteen runkoon jo valmistus vaiheessa. 

Tänään oli vähän hidas päivä koulussa. Meidän ryhmällä oli puutöitä ja niinhän se on ettei yks ope oikein kerkiä auttamaan montaa tumpeloa. Me kun ei edes saada käyttää esim. isoja sirkkeleitä. Ei sillä että haluaisinkaan. Manailin päivän matelua - olen aika kärsimätön sillä tykkään touhuta koko ajan enkä vain seisoa tumput suorana ja odottaa jotain. 

Kävinkin jo ennen ruokaa hommaamassa kontaktiliiman, jota tarvitsen korjatakseni yhden kohdan satulasta mistä nahka hieman repsottaa. Ruoan jälkeenkään en oikein päässyt puutöissäni eteenpäin, joten talletin jo valmiina olevat vanerin palani odottamaan seuraavia puutyö tunteja ja lähdin kirppikselle vielä kerran katsomaan josko löytäisin ohutta ja oikean väristä nahkaa tuotemerkkiini.

Muistin nähneeni jo aiemmin edullisesti vanhan nahkatakin, joka onneksi oli edelleen läheisellä kirpputorilla hintaan 2,50€. Tsi tsing ja nahkatakki matkusti kotiin. Tämä löytämäni nahka oli tosi paljon paremman väristä kuin mitä äidiltäni olisi valmiina löytynyt. Ja ohuempaa, joten sitä oli helpohko työstää.


Illan ähelsin neulan ja nahan kanssa kilpaa ja tulosta syntyi.













Merkistä tuli lähestulkoon sellainen kuin olin toivonutkin. Olen tyytyväinen.


- Milla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti