perjantai 23. tammikuuta 2015

Kameraralli

Muotikuvaukset lähestyvät ja meidän porukka menee itseasiassa jo maanantaina kuvaamaan. Me mennään kuvaamaan muotikuvauksia Meri-Teijon laskettelurinteisiin. Meidän asiakkaanamme on ihan tavallinen muotivaateliike. Ideamme on leikkimielisesti kuvata "afterski" tunnelmissa rinteessä liikkuvia naisia. Kuviin tulee siis normaali muotivaatteita vähän vieraammassa ympäristössä.

Kuvauksia varten meille pidettiin tänään "kameraralli". Kun lähdemme kuvaamaan niin voisimme käyttää vain "kahta eri vaihtoehtoa". Canonissa ne olisivat Aukon esivalintaa eli AV. Tai suljinaikaa eli TV. Meidän ei kannata muotikuvauksia tehdessä alkaa välttämättä rämpläämään millään kokonaan manuaaliasetuksilla kun emme ole kukaan niin hyviä kuvaamaan.

Rallissa käytiin myös läpi sarjakuvausta, hiljaista kuvausta ja itselaukaisimen käyttöä. Näissä on eroja canonin ja nikonin suhteen eli molemmissa on hieman erilaiset valikot ja lyhenteet kullekin asetukselle. Muotikuvauksissa meidän tulee käyttää yksittäiskuva toimintoa.

Ennen kuvausta tulisi varmistaa paria juttua kuvausvalikosta. Kuvanlaatuna tulisi nyt näissä muotikuvauksissa RAW-formaattia eli "raakakuvaa". Sen etu on jälkeenpäin paremmat muokkaus mahdollisuudet. Esimerkiksi voit jälkikäteen vaihtaa valkotasapainoa, valotusta jne. Jos on muistikortilla tilaa voimme käyttää asetusta RAW + jpg. Eli kamera ottaa kaksi versiota samasta kuvasta.

Toinen tehtävä ennen kuvauksien aloittamista on alustaa muistikortti. Kortti tyhjentyy ja sinulla on kaikki tila käytettävissä uusiin kuviin.

Valotus syntyy aukon valinnasta, suljinajan valinnasta ja iso arvon valinnasta. Aukon tulisi olla mielellään vähintään f8 tai suurempi. Meidän muotikuvauksissa tulee olla mahdollisimman terävä koko kuva. Kun aukko on pieni, f-luku suuri täytyy valotusaikaa pidentää. Jos aika venyy liian pitkäksi (ettei malli esim. ehdi tärähtää) täytyy säätää iso arvoa suuremmaksi. Jos iso arvo on kovin suuri lisääntyy kylläkin kuvan rakeisuus.

Valkotasapaino kannattaa meidän jättää automaatti asetukselle. Yli- ja alivalotuksen kanssa voi joutua pelleilemään. Voimme esim. kokeilla hieman ylivalotusta kun menemme laskettelurinteeseen jos on hämärä ilma. Voidaan ottaa eri versioita ja katsoa vähän mikä olisi tilanteeseen sopivin.

Pinterestiin etsin idea ja inpiraatiokuvia meidän kuvauksiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti