keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Alkuviikon puuhailuja Askossa


Uusittu intteri "Luoto" sarjan innoittamana. Ihanat vitriinit. Tämä siis JÄLKEEN kuva.

Tässäpä tuota tuleekin sitten oikein kunnon kuvapläjäys siitä mitä olen tällä viikolla saanut aikaiseksi. Muutamiin juttuihin myymäläpäällikkö heitti omat ideansa ja minä toteutin. Niiden tuloksia mm. näissä ensimmäisissä kuvissa inttereistä eli huoneista.

Pöytien uudet esillepanot sain ideoida ihan itsenäisesti. Apunani minulla oli tiistaina osan päivää toinen harjoittelija Laura, joka oli tällä erää vain tuon yhden päivän. Siirreltiin lepotuolit uuteen paikkaan ja aloitettiin myyntipöytien uudet esillepanot ja järjesteltiin vanhoja tavaroita hyllyyn. 

Eilen keskiviikkona jatkoin pöydät loppuun ja järjestin hyllyjä ja mm. Ristomatti Ratian Saaristosarjan tuotteita uudelleen. Eilen alkoi myös uusi kampanja, joten turkoosi väistyi harmaan "väli kampanjan" tieltä. Seuraavaksi tuleekin sitten jo joulu. Nyt olen jo puskenut joulua ja punaista esille ja odotellaan nyt ensiviikolla saapuvaa sohvaa, jotta saadaan myös sisääntulon koroke uusittua.


"Luoto" intteri ENNEN.

Keittiö ENNEN.

Keittiö JÄLKEEN. Joulu tuli tännekkin jo...

Keittiö JÄLKEEN.

ENNEN ja JÄLKEEN
Ensimmäinen myyntipöytä sisääntulossa.

JÄLKEEN.

Ensimmäisen myyntipöydän "takapuoli". JÄLKEEN.

ENNEN ja JÄLKEEN
Toinen myyntipöytä. Takana näkyy myös hyvin hyllyjen uusi esillepano.

Turkoosi ja keltainen laitettiin vähän "piiloon". Eli ei niin näkyvälle paikalle. Tilalle nousi beige ja roosa  / punainen. Paikattiin hyllyillä myös "aukot" seinällä. Eli siellä oli ennen mm. tuollainen iso lyhty. Niin laitettiin hyllyt paikalleen niin tuli minusta paljon selkeämpi ja suoralinjaisempi tuosta seinästä. Mahtui ennemmän tavaraakin sinne. 


Toinen myyntipöytä "takapuolelta" JÄLKEEN.

ENNEN ja JÄLKEEN
Kolmas myyntipöytä.

ENNEN
Myyntipöydät sisääntulosta kuvattuna.

JÄLKEEN.

JÄLKEEN.

Myös sohvat saivat päällensä joulun... Takana näkyy uusittu hylly mihin tuli esille pöytävalaisimet ja kampanjassa olevat Ristomatti Ratian Saaristo tuotteet. Senkin laitoin keskiviikkona uusiksi. Kaikki tähtitekstiilit, jotka siinä olivat mahtuivat uusiksi laitettuihin pöytiin ja hyllyihin.

Kampanja vaihtui ja uusi alkoi eilen. Turkoosit "lakanat" vaihdettiin jo tiistai iltana uusiin harmaisiin lakanoihin. Lisäksi kaikki turkoosi otettiin pois. Punaisia tyynyjä ja yhtenäiset matot.

Heti sisääntulossa olevan kulmasohvan päällekin vaihdoin joulun ylle ja laitoin pöydille kampanja hurrikaanit, joiden sisään tiputtelin muutamat joulupallot.

Korokkeellekin vaihtuu siis joulu, mutta joudumme odottelemaan vielä vissiin ensi tiistaihin sitä sohvaa, joka tuohon tulee. Joten vanha pöytäryhmä sai pitää vielä paikkansa.

Tästä otettiin vain edellisen kampanjan väriset turkoosit matot otettiin ja turkoosit tyynyt ym. somisteet vaihdettiin punaiseen ja harmaaseen. Minä ehdotin, ettei turhaan roudata isoja mattoja tuonne alle vaan laitetaan pelkät taljat tuohon eteen pehmentämään. Kun ei montaa päivää kuitenkaan enää ole vaan sitten menee taas uusiksi kun se sohva saapuu. Minusta se on ihan kiva noilla pelkillä taljoillakin.

Tällä viikolla olen myös lauantaina töissä. Saa nähdä miten puhti riittää. Olen ollut vähän nuhainen ja on todella väsynyt olo aina illalla kotona. Kyllä se tästä. Joululoma siintää jo silmissä, joten sen voimilla tehdään töitä ihan kymppi vaihteella. Kivaa kuitenkin on ollut. Tänään ainakin tarkistellaan hintoja. Saa nähdä mitän muuta tuleman pitää...


- Milla


ps. kokeilen vähän vaihtaa blogin tekstin ulkoasua. Tasaan molempiin reunoihin ja kuvat ovat yhtä leveitä tekstin kanssa. Tästä aiheutunee pientä säätöä, mutta kokeillaan, kokeillaan... Mitä mieltä sinä olet?

2 kommenttia: