lauantai 16. marraskuuta 2013

Työssäoppimisyrityksen esittely - Asko


Eero Aarnion Tuplakupla-XL ulkovalaisin. Miksei sisällekin jos tilaa riittää.
Kuva: Askon pinterest sivuilta, pinterest.com/askohuonekalu


Minun ensimmäisen työssäoppimisjaksoni työpaikka on siis Asko. Tehtävänämme on myös työssäoppimisen aikana päivittää blogia ja tehdä erinäisiä tehtäviä.
Yksi näistä tehtävistä on to-yrityksen esittely.


Tässä lyhyesti historiasta.


Asko Oy on suomalainen ketju yritys ja kuuluu yhdessä Sotkan kanssa nykyään Indoor Grouppiin, jonka omistaa Kesko. Asko on perustettu Lahdessa vuonna 1918 - joten se juhliikin tänä vuonna 95-vuotis synttäreitä. Perustajana oli August Avonius. Asko toimi alkujaan Lahden Puuseppätehdas -nimellä. 1931 yhtiön nimeksi otettiin virallisesti Asko, perustamispäivän 6.9. - nimipäivän mukaan. Ketjulla on Suomessa 34 liikettä sekä kaksi nukkumisen maailmaan erikoistuvaa Asko Bonnell -patjamyymälää Turussa ja Kuopiossa.

Askossa myydään kaikenlaista sisustukseen liittyvää. Mm. sänkyjä, sohvia, nojatuoleja, mattoja, tyynyjä, huopia ja kaikenlaista piensisustukseen liittyvää tavaraa. Askosta saa myös sisustussuunnittelu palveluja asiakkaan tarpeiden mukaisesti.

Työssäoppimispaikkani Askossa on n. 1200 neliötä myymälätilaa plus varasto, joka on viereisen Sotkan liikkeen kanssa yhteinen. To-paikkani Asko työllistää tällä hetkellä 4 henkilöä sekä myymäläpäällikön. Minun kanssa tekee yhdessä töitä sisustusmyyjät sekä Askon sisustussuunnittelija, joka toimii myös myyjänä siinä missä toisetkin.

Myymälä muodostuu miljöistä ja puolimiljöistä, eli inttereistä = huoneista, jotka sisustetaan ajankohtaisilla tuotteilla ja huonekaluilla. Huoneiden läheisyydessä on myynnissä sisustusten mukaista pientavaraa. Lisäksi on ns. volyymialueet, joissa on esillä esim. sängyt, sohvat, keittiönpöydät isoina ryhminä. Sisääntulon luota alkaa kierto myymälän ympäri. Myös pientavarat alkavat heti ovelta. Kolme myyntipöytää houkuttelee katselemaan piensisustusta. Isolle korokkeelle kassan ja etuoven läheisyyteen vaihdetaan aina ajankohtainen ja kampanjan mukainen esillepano. Tällähetkellä siinä on iso kaunis ruokapöytä ja ensiviikolla taitaa alkaa jo siihenkin joulunvalmistelut.

Asko on laadukas, luotettava ja virikkeellinen myymälä asiakkaille. Minusta Askolla on monia kilpailijoitansa laadukkaampi imago. Hyvää, laadukasta, ajankohtaista ja trendikästä tavaraa aina isoista huonekaluista piensisustuksen piperryksiin.


- Milla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti