tiistai 13. toukokuuta 2014

Cor-ten® teräs projekti

Arkkitehti Tuula Tuononen kävi esittelemässä meille uuden projektin, jonka deadline on tämän vuoden joulukuussa. Eli jatkamme tämän työstämistä myös syksyllä. Kirjoitan nyt tämän postauksen hieman muistiinpano tyylisesti.

Tuula esitteli ensiksi meille havainnekuvan uudesta rakennuksesta. Uusi Venemestarinkadulle rakennettava koulu tulee vanhan puretun Laurinkoulun tilalle. Pitkä sivu koulusta tulee Venemestarinkadun mukaisesti. Rakennus on L-kirjaimen muotoinen. Kouluun tulee sijoittumaan autoalan ja logistiikan koulutusohjelmat.

Rakennustyöt aloitaan nyt kesäkuussa. Rakennusprojekti kestää noin vuoden eli vuoden 2015 syksyllä rakennus tulee olemaan valmiina.

Rakennuksen sisään aulaan tulee 60-70 neliömetrinen seinä, johon suunnittelemme vesileikatun ja ruostutetun metallilevyn. Seinä tulee näkymään julkisivupuolelle isosta lasiseinästä pääsisäänkäynnin
ulos saakka. Suunniteltu seinä asennetaan paikoilleen vuoden päästä keväällä. Aulatila on kahdenkerroksen korkuinen.

Materiaalina tulee olemaan ruostutettuteräs, Corten - teräs, joka on aluksi harmaata peltiä, mutta sään vaikutuksesta ruostuu. Paksuus on jotain n.1,5-2mm. Kuva-aihe voi olla joko ns. kokonainen tai joku toistuva kuva. Levyt on esim. 2x3m kokoisia ja noista kootaan tuon koko seinän kokoinen teos. Corten-teräksestä lisää mm. täältä.

Kuva voisi / tulisi olla jotenkin moottoriaiheinen tms. koska auto- ja logistiikka-ala rakennuksessa toimii. Värimaailmasta... Aulassa tosi tummanharmaa betonilattia. Hallitiloissa vaalea betonilattia. Seinät pääasiassa valkoiset. Aulassa ruosteenruskea jatkuu samalla seinällä kuin työkin. Muita värejä tiloissa ovat luumunpunainen, grafiitin harmaa ja petrolinsininen.

Tästä tulee kyllä tosi näyttävä juttu kun seinä on noin massiivisen kokoinen! Pinnasinkin jo aiemmin kuvia ruostuvasta teräksestä tehdyistä julkisivuista.



- Milla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti