tiistai 27. toukokuuta 2014

Muuttopäivä

Tänään oli päivä, jolloin koulumme remontin jäljiltä osa käsi- ja taideteollisuus alojen koulutuksista pääsi muuttamaan takaisin omiin tiloihinsa. Meidän päivään kuului siis kamojen muuttamista, uuden hankkimista ja pizza palkkaa...

Itse olin mukana remmissä, joka sai ison pakun käyttöönsä (itse sain olla kuskina) ja mentiin heti aamulla hakemaan toiselta puolen kaupunkia osa meidän tavaroista takaisin meidän "kotipesään". Siellä riitti roudaamista. Oli mallinukkeja, sohva, pari isoa siirreltävää liitutauluseinää ja kaiken laista pikkuroijakkaa PALJON. Mm. kameranjalkoja, kuvausvaloja yms. Jouduttiin ajamaan kaksi keikkaa ennenkuin kaikki saatiin omalle koululle. Aamupäivä meni siis "punnerrusharjoitusten" parissa. Sitten päästiin syömään ja mahat täynnä suunnistettiin seuraavaksi Maurin makasiinille tekemään löytöjä.

Tarkoitus oli löytää mahdollisimman paljon nojatuoleja ja vaikka sohvakin. Ja löytyihän sieltä. Mukaan lähti lopulta kymmenen vanhaa nojatuolia. K-tuoleja ja mm. jotakin vanhoja tanskalaisia tuoleja. Tai näin Mauri kertoi niiden olevan Ranskalaista muotoilua! Vanha ilm. 50-luvun sohva löytyi myös. Limenvihreä ja suoralinjainen. Kaupanpäällisiksi tuli myös uusi luokan maskottimme. Ullakon perukoilta löytyi aasi, joka saatiin mukaamme. Hän pääsi siis uuteen kotiin ja ristiäiset pidettiin heti aasin saavuttua luokkaan. Nimeksi tämä uljas oripoika sai tietenkin "Mauri"! Hiihhhih! Kuva Maurista myöhemmin. Mauri saa ehkä hieman ehostusta pintaansa.


- Milla

ps. Hyvää peruuttelu harjoitusta sain tässä ohella. Pakulla on aina yhtä kiva peruuttaa. Onneksi ei ollut mitään jäätävän ahdasta paikka.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti