torstai 6. helmikuuta 2014

Gallopin tuote-esite & näyttelyjuliste


Tuotekehitysjaksolla omalle istuimelleen piti suunnitella myös tuote-esite. Esite tehtiin Illustratorilla. Suunnittelin samankaltaisen muotokielen esitteeseen kuin Gallopissa itsessään on. Lisäsin pienen myyntipuheen ja kerroin mitä elementtejä tuote sisältää. Lisäsin myös Gallopiin kiinnittämääni esitteeseen erillisen sivun, jossa on omat yhteystietoni. Jos tuote vaikka pääsee näyttelyyn kirjastoon tai jää kouluun näytille voi siitä katsoa kuka tuotteen on suunnitellut ja tehnyt.

Tässäpä esitteeni:



Esite on siis tuollainen vähän "taskun" mallinen ja sen alareunaa seuraa muodoltaan Gallopin muotoja. Esite on kaksipuolinen, ei siis avaudu mitenkään tms. Paitsi tuossa tuotteeseen kiinnittämässäni on siis tuo lisäsivu, josta ei nyt tullut otettua kuvaa, mutta siinä luki siis, että: lisätiedot ja yhteydenotot, sähköpostiosoite ja blogien osoitteet.






Osa jakson aikana tehdyistä istuimista pääsee siis näyttelyyn kirjastoon ja loput jää näytille kouluun. Noin kaksikymmentä istuinta valitaan sinne tiistaina jonkinlaisella äänestyksellä. Näyttelyä varten jokainen pieni tiimimme suunnitteli Illustratorilla näyttely julisteen ja näytteille asettamista varten tuotteille nimikyltit. Näistä pidettiin äänestys tänä tiistaina ja meidän tiimin juliste valittiin. Jee!



Seuraavassa postauksessa kuvia valmiista Gallopista.


- Milla



1 kommentti:

  1. Gallop on kyllä hieno! Ja julistekisan voitto, tosi mahtavaa, hyvä me!! :))

    VastaaPoista