perjantai 19. syyskuuta 2014

Visual Inspiration 2014


Tähän väliin on pakko vähän varoittaa, että tää on sellainen kuvapläjäys, että heikompia hirvittää! Toissapäivänä tehtiin pitkä päivä ja kasattiin meidän luokan - visu13 ryhmän kokonaisuudessaan järjestämä huikea tapahtuma Visual Inspiration 2014 odottamaan kävijöitä Astrum Areenalle Saloon.

Tähän postaukseen laitan mun pikana räpsimiä kuvia pitkin päivää. Pahoittelen laatua ja sitä, että laitan ne nyt kaikki yhteen ja samaan postaukseen. Tämä siksi, että ensi viikolla alkaa jo uudet jännittävät haasteet Helsingissä työharjoittelun parissa. Uskonkin, että sitten aika menee sen ja vapaa-ajan tasapainotteluun. Haluan myös jotain jaksaa sieltä päivitellä, joten tässä tapahtuman purku nyt tulee, kaikki kerralla.


18.9.2014 Areena täyttyi vierailijoista ja upeista esiintyjistä. Koko tapahtuma oli todella onnistunut. Visuaalista ilmettä, somisteita, tilan käyttöä ja kaikkea mahdollista kehuttiin todella positiiviseen sävyyn. Kaiken kaikkiaan ihan mahtavaa! Hypetystä on tullut monelta taholta ja kiitosta upeista järjestelyistä ja asioiden hoitamisesta. Olemme varmasti kaikki tyytyväisiä. Pieniltä huomaamattomilta kömmähdyksiltä ei voi koskaan välttyä, mutta mitään ihmeellistä ei sattunut.

Tapahtuman visuaalinen ilme onnistui minustakin lähes niin nappiin ja saumattomasti kuin voi toivoa. Kaikki valitut värit ja linjat toistuivat tasaisesti ja esim. logo oli esillä niin koristelussa kuin graagisessa materiaalissa, meidän järjestäjien ja avustajienkin t-paidoissa, pinsseissä, korteissa ja mm. pajojen jättijulisteissa. Kaikki tuli kivasti yhtenäiseksi.

En tiedä mitä sanoa. Puserrus on ohi enkä ehkä oikein tiennyt mitä odottaa päivältä, joten se ylitti odotukset moninkertaisesti. Mm. viimeisenä ohjelmassa ollut vloggareiden talk show veti katsomon täyteen faneja ja ohjelman päätyttyä heistä muodostuikin todella mittava jono nimmareiden odottajia ja yhteiskuvan ottajia. Vloggareiden talk showssa esiintyivät; Mmiisas, MariieVeronica, Mona Ilona, IlonaJulia, Antsavlog ja Iina-Katariina.

Päivän muuta ohjelmaa olivat valokuvaaja Otto Väätäisen avauspuheenvuoro ja oman työnsä esittely, Bloggaajien talk show, Kuvausjärjestelijän ja Kettukarkki blogia pitävän Maire Haarlan kertomus kuvausjärjestelyistä. 

Porukkaa huikeasti vetänyt muotinäytös oli päivän alussa. Näytöksessä oli mukana tunnettuja ja nousevia suomalaisia design vaatemerkkejä; Julja, Vietto, Camilla mikama sekä Uhana design. Kenkiä oli mukana Terhi Pölkiltä, Essi Raiviolta, Saila Granqvistilta ja Dinskolta. Näytöksen stailasi Jemina Hanhijärvi, joka on tällähetkellä ehkä eniten tunnettu Juhani "Tami" Tammisen stailaajana, mutta on ollut mukana esim. monessa isossa tv-tuotannossa.

Tapahtumassa oli lisäksi kaikenlaista kokeiltavaa ja tutkittavaa; näyteikkuna paja, Arabian kattaus paja, vanhojen visualistiopiskelijoiden Lotan ja Ellun talismaanien valmistus paja, Instagram paja, blogger paja, origami photobooth. Lisäksi siellä oli oma piste meidän alasta - opiskele visualistiksi, meidän koulun opolle ja taitajakisoille, jotka järjestetään seuraavan kerran Lahdessa.

Mitähän vielä? Ainakin hieno taideteos. Origami linnun mallinen kauniiksi maalattu taulu, johon sai jokainen osallistuja käydä piirtämässä tai kirjoittamassa terveisensä. Areenan aulatilassa oli myyntipisteitä koulun opiskelijoiden omille töille sekä mm. Klo- ja Kui Designin tuotteille.

Nyt se on kuitenkin ohi! Visual Inspiration 2014 kiittää ja kuittaa. Järjestäjät siirtyvät uusien haasteiden pariin. Kuka minnekin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti