maanantai 29. syyskuuta 2014

Tapetoimista



Tänään oli ensimmäinen päivä studiolla. Pääsin seuraamaan kun kuvausjärjestelijä Heli tapetoi huomista kuvausta varten. Autoin mittaamalla seinään tapetoitavan alueen ja levitin tapettiliisterin seinään. Poikkeuksellisesti alue on todella matala, koska kuvaan halutaan pelkkää valkoista seinääkin. Tapetti on valkopohjainen herkällä puna-oranssilla kuviolla. Nyt täytyy myöntää, etten tähän hätään muista tapettimerkkiä.

Kahteen mennessä lähes kaikki huomisen kuvauskamat olivat saapuneet lähettien toimesta ja purin ne Helin ohjeen mukaan isoon kärryyn, josta toimittaja Anna pystyy valikoimaan sopivat tuotteet kuhunkin kuvaan. Aamulla tulee vielä jotain tavaraa, mm. kukkia. Olin myös jonkun aikaa koneella etsimässä sopivia sohvakuvia yhteen juttuun. Hih. Minä pääsin vielä illalla kotona metsästämään männynoksia mukaani huomista varten.

Huomenna siis pääsen seuraamaan ensimmäistä kuvausta. Jee!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti