keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Avoimet ovet & Joulutori mainosten suunnittelu


Meillä on tänään ja huomenna (9.-10.10.2013) koululla avoimet ovet, joiden ajaksi meidät jaettiin taas uusiin tiimeihin. Tällä kertaa tiimeissä on sekaisin opiskelijoita kaikilta visualistien vuosikursseilta.

Tehtävänä on näiden kahden päivän aikana ideoida, toteuttaa ja saada valmiiksi Joulutori tapahtumaa varten sähköpostikutsu, juliste, iso "lakana" mainos, pari eri lehtimainosta sekä facebook mainos.

Minusta meillä on tosi kiva tiimi ja päästiin heti tänään hyvään vauhtiin. Saimme jo hyvät kuvat tuotettua, joten pääsemme huomenna työstämään itse mainoksia. Meillä on huomenna pitkä päivä koulussa ja deadline tälle työlle on klo.17:00. Uskoisin, että meidän tiimi ehtii hyvin saada tehtävän valmiiksi.

Mainosten ja niitä varten tuotettujen kuvien ilme tulee olla TUNNELMALLINEN, KUTSUVA, JOULUINEN ja LÄMMINHENKINEN. Meidän tiimi sai heti alkuun kivan idean, jota lähdettiin työstämään. Aikaa ei liikaa tuhlattavaksi ole, joten minusta lopputuloksen kannalta oli todella hyvä, että saatiin toteutettua vaan heti ensimmäistä ideaa, ettei jäädä liiaksi miettimään tai aleta toteuttaa liian monimutkaista kokonaisuutta.


Tässä fiiliskuvia meidän teemasta...

Kokeiltiin erilaisia vaihtoehtoja. Lopputulos lässähtää tännekin näkyville sitten lähitulevaisuudessa kun saadaan koko projekti valmiiksi. Näistäkin tiimitöistä valitaan taas yksi ihan oikeasti käyttöön. Eli jonkun tiimin kuvat ja julisteet päätyvät tuon Joulutori tapahtuman mainosmateriaaliksi.











Huomenna aamusta meillä on myös juontovuoro avoimissa ovissa. Eli 8.15 pelmahtaa innostuneita tai vähemmän innostuneita peruskoulun ysi-luokkalaisia kierroksellaan myös meidän luokkaan ja meidän tehtävä on vähän esitellä ryhmälle mitä visualstien koulutukseen liittyy ja mitä kaikkea ollaan jo ehditty tämän ekan syksyn aikana touhuilla!

Meikäläinen ei kyllä juurikaan tiedä mitä sinne mikkiin hölötän. Voi olla ettei tuu kerrankin sanaa suusta ollenkaan. Onneksi voidaan juontaa vähän parin kanssa yhdessä eli toinen voi jatkaa siitä mihin minä jään jäädyn! ;)


- Milla




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti